sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ikuisuusprojekti

Kesän aikana valmistuneita ikuisuusprojekteja oli tällä kertaa vanhoista ikkunanpokista tehty seinävitriini ja epäonnistuneista sorvauksista tehty naulakko.

Vitriini oli tavallaan tilaustyö, tavallaan itse aivopesin idean asiakkaalle. Vaikeinta oli löytää sopivat ikkunat järkevään hintaan. Ikkunat olivat ulkomallia, joten sahailin niistä lahonneet tippalistat pois. Irrottelin myös irtoamassa olevat kitit ja pahimmin lohkeilleet maalit, sitten lasitin irti olevat kohdat uudelleen ja maalasin puulla olevat kohdat. Muuten ikkunat saivat jäädä vanhan ja kulahtaneen näköisiksi. Runko on vain maalattu kertaalleen valkoisella kuultomaalilla. Kaappi on tarkoitettu seinälle, mutta toistaiseksi se odottaa muuttoa lattiamallina ja saa vielä jalat siksi aikaa.

Naulakossa on kauan metsästettyä harmaantunutta lautaa ja kevään sorvausinnostuksessa syntyneitä epäonnistuneita harjoituskappaleita, joihin tykästyin kovasti ja niille oli saatava hyötykäyttöä.


Tein vitriinin rungon pikana koululla keväällä.



Runko ja ovet vihdoin yhdessä.
Vitriini uudessa kodissaan muuttoa odottamassa. Se saa vielä tilapäisesti jalat alleen.

Harmaantunutta lautaa ja sorvausjätettä.
 

perjantai 19. elokuuta 2016

Työssäoppimassa Roihulla

Tästä kuopasta kaikki alkoi

Olin työssäoppimassa Suomen Partiolaisten suurleiri Roihulla Hämeenlinnan Evolla heinäkuussa. Kuuluin leirin päälavan somistustiimin lavastusporukkaan. Vastuullamme oli mm. suunnitella ja rakentaa päälavan lavasteet sekä huolehtia niiden kunnosta ja roudauksesta eri ohjelmien aikana. Ensimmäisen kuvan kuoppa on lavan paikka, ja sen takana oleva metsäinen rinne 17 000 hengen katsomo...



Ennen leirin alkua tein rakennepiirustuksia saamieni luonnosten pohjalta. Hommanani oli huolehtia rakenteiden kestävyydestä ja toimivuudesta, sekä tulkata kuvia ja pienoismallia 3D kuvien tekijälle. Ja tietysti itse rakentaminen leirillä.




                                                                Pienoismalli konepahvista










Päälavaste oli siis suuri kolmiulotteinen Roihu logo, jonka sai irroteltua erillisiin osiin joita liikuteltiin erikseen tai yhdessä ohjelmista riippuen. Ideana oli, että logo on osissa avajaisissa ja leirin edetessä logo rakentuu kokonaiseksi.


 Päälavan rakentamista




Elementin runko tehtiin kakkosnelosesta, kakkoskakkosesta ja vanerista. Kolmiot päällystettiin vanerilla ja osittain kankaalla, ettei pöntöstä olisi tullut liian painavaa siirrellä.

Lavalla koettiin myös pientä draamaa pari päivää ennen avajaisia, kun katsomo alueen pohja oli kesän aikana muuttunut suoksi. Pohja oli pakko kattaa, että kaikki 17 000 katsojaa saatiin istutettua kuoppaan.


Varusmiessoittokunta avajaistunnelmissa

Lavasteen paikkaa ja lavan somistusta muutettiin aina jokaiseen ohjelmaan sopivaksi



Leirin aikana lavalla nähtiin mm. Varusmiessoittokunta, tulishowryhmä Flamma, leirin oma bändi, kaikkien ohjelmien läpi jatkunut näytelmä, useita dj:tä, jumalanpalvelus, muistohartaus, disco, lastenkutsut ja Sanni.



Oli superhauskaa voida yhdistää harrastus opintoihin ja leiri on mahtav kokemus. Vietin kaiket päivät lavalla ja pääsin mukaan moneen hauskaan ja jännään lavan takaiseen ohjelmaan.


torstai 18. elokuuta 2016

Hippalot valmistui

Laiva tarvitsee ruorin
 
Koko kevään projekti vedenalainen kahvila lasten kulttuuri festari Hippaloille Hämeenlinnaan valmistui kuin valmistuikin ajoissa.

Enimmäkseen touhuilin ruosteisen hylyn parissa. Hylky tehtiin vanerista ja pintakäsiteltiin ruosteisen näköiseksi. Tukirakenteiden kestävyyteen kiinnitettiin erityistä huomiota, koska koko hökötyksen oli tarkoitus olla lasten leikkipaikka. Ruosteen lisäksi hylky sai myös yksityiskohtia kuten ruorin, ankkurin ja minkäliemittarin.

Heinäkuun lopussa iskuryhmä kävi pystyttämässä lavasteet paikoilleen Hämeenlinnaan.



Ruostetta sinne ja tänne



Hylky paikoillaan Hämeenlinnassa